Näin voit vaikuttaa

 

 

Valinnoillasi voit vähentää ruoan ympäristökuormitusta jopa puolella

Ruoan tuotanto aiheuttaa merkittäviä ympäristöongelmia. Se tuottaa Suomessa yli puolet Itämerta rehevöittävistä päästöistä ja neljänneksen kasvihuonekaasupäästöistä. Suurin osa ruoan ympäristökuormituksesta syntyy alkutuotannossa, mutta näihin päästöihin voidaan vaikuttaa vain rajallisesti tuotantoteknisillä parannuksilla. Kuluttajilla  sen sijaan on huomattavan suuret vaikutusmahdollisuudet ruoan ympäristövaikutusten vähentämisessä. Ruokavalinnoillasi voit vähentää syömäsi ruoan ympäristökuormaa jopa 25-50 prosenttia ja syödä silti ravitsemuksellisesti oikein.  

Vähennä lihan määrää ja ruokahävikkiä

Tehoikkain yksittäinen tapa vaikuttaa omilla ruokavalinnoilla on vähentää lihan, erityisesti naudanlihan kulutusta.  Ravitsemussuositusten mukaan lihaa ei tulisi syödä viikossa yli 500 grammaa, syöpäjärjestöjen suositus on tätäkin pienempi.  Tosiasiassa syömme keskimäärin noin kilon lihaa joka viikko. Syömme vuosittain lihaa noin 15 kiloa enemmän kuin 20 vuotta sitten.

Ruokahävikki on ongelma, sillä jos ruoka päätyy roskiin, kaikki sen tuottamisen aiheuttamat päästöt ovat syntyneet turhaan. Pelkästään kotitalouksissa syntyy ruokahävikkiä vuosittain 120-160 miljoonaa kiloa. Tämän ruokamäärän päästöt vastaavat noin 100 000 auton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä. Nelihenkisellä perheellä roskiksen ruokkimiseen uppoaa keskimäärin 500 euroa vuodessa. Ruokahävikin vähentämisessä auttavat sivuston reseptihaku, annoslaskuri ja muut vinkit.   

Ostoslistan pienet suuret muutokset

Listasimme pienet muutokset, joilla on suuri vaikutus syömäsi ruoan ympäristökuormitukseen.

  1. Vaihda naudanliha possuun, broileriin, kalaan tai riistaan.
  2. Korvaa lihaa monipuolisesti kasviproteiineillä, esimerkiksi pavuilla, herneillä, linsseillä, pähkinöillä ja siemenillä. Hyviä kotimaisia vaihtoehtoja ovat herneet ja härkäpapu. Ruotsissakin viljellään jo mustapapua, valkopapua, ruskeita papuja ja kidneypapuja.
  3. Vaihda juusto juhlaruoaksi. Kokeile myös perinteisten kermojen tilalla kasvispohjaisia tuotteita kuten esimerkiksi kaurapohjaisia ruoanvalmistustuotteita.
  4. Suosi täysjyvätuotteita ja kokeile riisin tilalla esimerkiksi kotimaisia viljoja, kuten ohraa- vehnää- ruista- ja kauraa, joita löytyy useilta valmistajilta.
  5. Kasvatetun kalan sijaan suosi sisävesien ja  Itämeren alueen pikkukaloja kuten silakkaa, muikkua ja särkeä. WWF:n kalaoppaasta saat lisää vinkkejä vastuullisiin kalavalintoihin.
  6. Avomaalla kasvaneet kasvikset ja juurekset kuten porkkanat, punajuuret, lantut ja kaalit eivät tarvitse ulkopuolista lämmitysenergiaa ja valoa kuten kasvihuonevihannekset. Siksi niitä kannattaa syödä tavallisemmin salaattiimme päätyvien kurkun ja tomaatin lisäksi.
  7. Poimi ostokoriin kauden kotimaisia marjoja ja kasviksia kun ne ovat parhaimmillaan ja edullisimmillaan.

 

Lähteet:
Luonnonvarakeskus
Ruokatieto:Tietohaarukka 2015
Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Ravitsemussuositukset 2015

 

SYKE: Envimat-tutkimus 2009
Luonnonvarakeskus
Valton ravitsemusneuvottelukunta: Ravitsemussuositukset 2015 - See more at: http://www.saasyoda.fi/kest%C3%A4v%C3%A4t-ruokavalinnat#sthash.G70Mvl7m.dpu