Pasta al pomodoro eli helppo tomaattipasta

Ainekset

pastaa
400g tomaattimurskaa tai kypsää tomaattia
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
(oliivi)öljyä
ripaus suolaa
mustapippuria
2-3 tl sokeria
1 tl viinietikkaa, sitruunamehua tmv.
basilikaa ja oreganoa maun mukaan, kuivattuna tai tuoreena

Ohje
Pilko sipuli ja valkosipuli pieneksi ja kuullota pienessä tilkassa öljyä. Heitä joukkoon tomaattimurska tai pilkotut tomaatit, suolaa, pippuria, sokeria ja valkoviinietikkaa. Anna porista hiljalleen kannen alla noin 5 minuuttia. Lisää sitten yrtit ja samalla loraus öljyä kastikkeen sekaan. Laita sillä aikaa pasta kiehumaan reilusti suolatussa vedessä ja anna sen kiehua kunnes se on al dente eli hieman alikypsää. Valuta pasta, lisää se kattilaan ja sekoita kastikkeen joukkoon. Ripottele vielä pinnalle hieman yrttejä ja/tai mustapippuria koristeeksi ja nauti.