Tämän opimme

Kokeilun aikana tehtiin pienimuotoista tutkimusta haastattelujen ja kyselyiden muodossa. Haastatteluiden tavoitteena oli selvittää asenteita ja uskomuksia ruoan jakamisen suhteen, kerätä käyttäjäkokemuksia projektin sujumisesta sekä hahmotella odotuksia Saa syödä! -projektia kohtaan.

Oma suhtautuminen ruoan jakamiseen on kallistunut enemmän sinne ekologisuuden puolelle

Tavoitteena oli ymmärtää:

  • Miltä ruoan jakaminen/hakeminen tuntuu?
  • Miksi joillekin ruoan vieminen/hakeminen oli helpompaa?
  • Miten ruokaan asennoidutaan?

Naapureita tuntee paremmin, esimerkiksi se vastapäätä asuva rouva on tuntunut aina vähän oudolta, mutta kun ruvettiin puhumaan projektista niin nykyään on oikein leppoisat välit

Asukkaiden haastattelujen ja kyselyiden perusteella suurin osa taloyhtiön asukkaista ei ollut kiinnostunut tutustumaan paremmin naapureihinsa ruoan jakamisen kautta. Huomioitavaa on, että taloyhtiössä ei yhteisöllistä tekemisen perinnettä. 
Kaikilla asukkailla ei myöskään ollut kiinnostusta talkoisiin osallistumiselle. Karonkassa haastatellut asukkaat taas kokivat projektin sekä yhteisöllisyyttä lisääväksi, että taloyhtiön arvoa nostavaksi tekijäksi. Osallistujamäärä (30/100 asuntoa*) oli positiivinen yllätys.
He kokivat myös tuntevansa naapureitaan paremmin osallistuttuaan projektiin.

En tiiä johtuuko tästä projektista, mutta kaikki myynnissä olleet asunnot on menneet ensinäytöllä kaupaksi

Ideoita kehityskohteista

Kehityskohteiksi he nostivat esille Herkkupesän sijainnin, joka taloyhtiön kellarissa ei ollut sekä helposti saavutettavissa eikä houkutteleva.

Tulevaisuudessa asukkaat aikovat siirtää Herkkupesän toiseen tilaan.
Yksi tärkeimmistä seikoista asukkaiden mielestä on hyvä viestintä
talon sisällä sekä perustelut miksi projektiin kannattaa lähteä.
Ekologisuus oli vain yksi syy, toinen oli taloyhtiön arvon
nostaminen yhteisöllisen projektin kautta.

Haasteita yhteisöllisyyden syntymisessä

Suuri taloyhtiö vaikeuttaa ihmisiin tutustumista, taloyhtiö ja sen asukkaat jäävät kasvottomiksi.  Kerrostalossa ei useinkaan ole yhteistä tilaa, missä kohdata muita asukkaita. Jos tilaa on, sitä hyödynnetään henkilökohtaisiin tarpeisiin (esim. pyörän korjaaminen.) eikä niinkään yhteisöllisyyttä rakentaviin askareisiin (yhdessä tekeminen: seurapelit tms. jossa useiden henkilöiden osallistuminen on välttämätöntä).

Kellari ei toiminut Herkkupesän sijaintina, sillä se koettiin luotaantyöntäväksi, vieraaksi ja hieman pelottavaksi tilaksi. Piha-alueen merkitys nousee keskeisimmäksi kerrostaloasumisessa, missä ei ole sisällä yhteisiä tiloja.
 

Päätelmiä kokeilusta

1. Ruokaa on helpompi ottaa vastaan kuin jakaa, mikä on juuri päinvastoin kuin oletimme. Lähtökohtaisesti ruokaa ei osteta liikaa, vaan se vain unohtuu kaappiin ja pilaantuu ennenkuin sitä ehditään käyttää. 

En voi miettiä kaupassa, että no ostanpa tämän ja en syö, vaan annan eteenpäin

2. Ruoan jakaminen naapureille tuntui ajatuksena hyvältä, mutta käytännössä heräsi paljon kysymyksiä hygieniasta ja ruoan mausta. Kotiruoan valmistamiseen liittyy enemmän negatiivisia pelkoja
kuin ravintolaruokaan, koska ravintolaruoan on valmistanut ammattilainen.

En minä näitä sörsseleitä naapurille tarjoais, kun en oo mikään kokki

Arkiruokia ei olla halukkaita jakamaan, mutta entäpä ”juhlaruoat” jotka on lähtökohtaisesti tehty tarjottavaksi oman talouden ulkopuolelle. Pitäisikö ruoan jakaminen positioida vain ”vieraille” tarjoiltavien juhlaruokien jakamiseen?

3. Kierrättäminen koettiin itsessään jo riittäväksi tavaksi huolehtia ruokahävikistä

Se on jätettä vain mitä jää ylitse, ei muuta

Ruokahävikkiä ei tunnisteta ongelmaksi, ratkaisu on jo useimmille olemassa: biojäte.