Paimenen paistos

Valmistusohje
Paimenen paistos 1,5 dl perunamuusijauhetta 6 dl kuumaa vettä 400 g pakastevihanneksia 3 dl chili con carne-kastiketta (ohje alla) 1 kananmuna 1 dl juustoraastetta 1 tl rouhittua mustapippuria 1 tl yrttimaustetta Chili con carne-kastike 1 rkl öljyä 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä 1 prk tomaattimurskaa 1 prk säilykepapuja (esim. kidney) 4 dl vettä 1 tl suolaa 2 tl yrttimaustetta 0,5 tl rouhittua mustapippuria chiliä (halutessa)
  1. Valmista ensiksi kastike. Pilko liha pieniksi paloiksi ja paista pannulla öljyssä.
  2. Kuori ja hienonna sipulit, lisää pannulle ja anna pehmetä hetken.
  3. Lisää tomaattimurska ja valutetut pavut. Lisää tomaattimurskapurkkiin vesi ja kaada kastikkeen joukkoon. Mausta ja anna kastikkeen muhia pannulla noin 20 minuuttia.
  4. Valmista seuraavaksi paistos. Sekoita kulhossa perunamuusijauhe ja kuuma vesi. Anna muusin tasaantua.
  5. Levitä sulaneet vihannekset voideltuun uunivuokaan. Kaada kastike päälle. Sekoita muusin joukkoon muna, juusto sekö mausteet. Lisää sose vuokaa ja levitä tasaisesti vihannesten ja kastikkeen päälle.
  6. Paista 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.
Reseptin ravintosisältö ja hiilijalanjälki
Rauta 3.246 mg
Kalsium 146.595 mg
Natrium 982.355 mg
Kuitu, kokonais- 2.723 g
Sokerit 7.475 g
Hiilihydraatti erotuksena 26.554 g
Proteiini 14.469 g
Rasvahapot tyydyttyneet 4.312 g
Rasva 13.569 g
Energia
266