Tacot broileri- ja jauhelihatäytteellä

Valmistusohje
Varaa tacokuoria tai tortillalettuja ruokailijoiden määrän mukaan ja lämmitä pakkauksen ohjeen mukaan. Broileritäyte 3-4 broilerin rintafileetä 1 rkl öljyä 2 rkl sitruunamehua 2 rkl soijakastiketta 1 valkosipulinkynsi murskattuna 1/2 tl timjamia 1/2 tl oreganoa 1/3 tl chilijauhetta
  1. Leikkaa broilerifileet ohuiksi suikaleiksi saksilla tai veitsellä.
  2. Sekoita marinadin ainekset kulhossa keskenään ja sekoita joukkoon broilerisuikaleet. Anna maustua noin puoli tuntia.
  3. Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista broilerisuikaleet kypsiksi.
Jauhelihatäyte 400 g jauhelihaa 1 sipuli 1 rkl öljyä 1 pss (40 g) texmex-mausteseosta 1 prk (400 g) valkoisia papuja tomaattikastikkeessa 1 dl vettä 3 rkl tomaattisosetta
  1. Kuori ja pilko sipuli ja kuullota öljyssä paistinpannulla.
  2. Lisää joukkoon jauheliha ja anna ruskistua. Mausta seos mausteseoksella.
  3. Lisää joukkoon pavut kastikkeineen, vesi ja tomaattisose. Anna hautua hetki ja tarkista maku.
Lisäkekasvikset Kesäkurpitsaa, paprikaa, sipulia Öljyä Meksikon mausteseosta Salaattia, tomaattia
  1. Huuhtele ja pilko kurpitsa, paprika ja sipuli suikaleiksi.
  2. Paista öljyssä pannulla hetki ja mausta.
  3. Pilko myös salaatti ja tomaatti ja tarjoa kasvikset tortillojen kanssa.
Salsa 2 isoa tomaattia 1 pieni sipuli 1 valkosipulinkynsi 2 rkl tuoretta korianteria Puolikas punainen chili 1 rkl öljyä 2-3 rkl limen mehua 0,5 tl suolaa 0,5 tl pippuria
  1. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynsi. Hienonna korianteri. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna.
  2. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta suolalla ja pippurilla. Laita salsa hetkeksi jääkaappiin maustumaan.
Guacamole 2 kypsää avokadoa 2 kypsää tomaattia 2-3 valkosipulinkynttä 1 rkl hienonnettua sipulia 1 limen kuori ja mehu 1 rkl tuoretta korianteria Ripaus suolaa
  1. Leikkaa avokadot kahtia ja poista siemenet. Kaavi vihreä sisus kuoresta lusikalla ja soseuta haarukalla. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutioiksi ja murskaa kuoritut valkosipulinkynnet.
  2. Pese lime kunnolla, raasta kuori kevyesti ja purista mehu.
  3. Hienonna korianteri. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita guacamole viileään maustumaan.
Meksikolainen salaatti 1 tlk kikherneitä 1 tlk mustia papuja 1 tlk maissinjyviä 1 paprika 1 rasia kirsikkatomaatteja 1 nippu tuoretta korianteria Kastike 2 limeä 2 rkl öljyä 1 tl juoksevaa hunajaa
  1. Kaada kikherneet, pavut ja maissinjyvät siivilään. Huuhtaise ja jätä valumaan,
  2. Pese ja kuutioi paprika ja kirsikkatomaatit. Leikkaa korianteri silpuksi.
  3. Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita. Sekoita kastike salaatin joukkoon.
Reseptin ravintosisältö ja hiilijalanjälki
Rauta 4.452 mg
Kalsium 101.107 mg
Natrium 696.985 mg
Kuitu, kokonais- 11.352 g
Sokerit 8.590 g
Hiilihydraatti erotuksena 48.846 g
Proteiini 38.021 g
Rasvahapot tyydyttyneet 3.425 g
Rasva 20.158 g
Energia
484