Tähdetaivaan uunipasta

Valmistusohje

Neljälle

Ainekset:
reilu litra keitettyä pastaa tai 400 g raakaa pastaa
400 g kypsää broileria tai lohta,
5 dl maitoa
3 kananmunaa
2 tl sinappia
1 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl suolaa
mustapippuria
pari tomaattia, voivat olla hieman ylikypsiäkin
pari desiä juustoraastetta, myös kuivaneet kannat käyvät

Ohje:
Jos käytät raakaa pastaa, niin keitä se kypsäksi kevyesti suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta lävikössä.
Paloittele broileri tai kala pieniksi paloiksi. Kaada puolet pastasta voideltuun uunivuokaan ja levitä päälle broileri- tai lohipalat. Kaada vuokaan loput pastat.
Sekoita kulhossa maito, kananmunat sekä mausteet. Kaada seos vuokaan.
Viipaloi tomaatit ja levitä ruoan pinnalle. Viimeistele juustoraasteella ja paista 180 -asteisessa uunissa 50-60 minuuttia.

Vinkki: Vuokaan käy pastan sijaan hyvin myös keitetty riisi tai peruna. Silloin aineksista syntyy uunivuoka pastavuoan sijaan.
Broilerin tai lohen voi korvata myös jauhelihakastikkeen jämällä. Vaihtelua pastavuokaan saat lisäämällä siihen kaapista löytyviä vihanneksia esim. parsakaalia, paprikaa tai sipulia.