Ruokahävikkiteema kouluissa

Kouluruokailussa harjoitellaan hävikinhallintaa

Kouluruokailu on tärkeä paikka harjoitella ruuan ottamista ja omien nälkä- ja kylläisyysviestien tulkitsemista. Jotkut kouluruuat voivat olla oppilaille vieraita. Uusien makujen opetteluun täytyy kouluruokailussa olla mahdollisuus, myös isommilla oppilailla. Täysin tyhjän lautasen sijaan tärkeämpää on, että lapset ja nuoret uskaltavat ottaa edes vähän lautaselle maistettavaksi. Seuraavalla kerralla se saattaa jo maistua!

Hävikkikampanjoissa ei kannata kiinnittää liikaa huomiota pelkästään yksittäisen oppilaan lautastähteisiin, jotta yksittäinen oppilas ei kokisi syyllisyyttä hävikistään. Sen sijaan voidaan keskustella siitä, minkälaisia määriä ruokaa koulussa menee hukkaan ja miten siihen voidaan yhdessä vaikuttaa. Mitä ruokapalveluissa voidaan tehdä? Entä mikä on ruokailijoiden rooli?

Opettajien ja ruokapalveluhenkilökunnan kanssa voi olla tarpeen pohtia koulun aikuisten asenteita ja käytäntöjä hävikin suhteen.

  • Kannustetaanko linjastolla maistamaan rohkeasti vieraampiakin ruokia? Lautaselle voi ottaa vaikka lusikallisen uutta ruokaa.

  • Kannustetaanko linjastolla ottamaan sopiva määrä omaan nälkään nähden? Riittävästi mutta ei rohmuten.

  • Onko oppilaiden mahdollista hakea lisää, jos nälkä jää? Onko ruokailussa riittävästi aikaa?

Hävikkiteema sopii eri oppitunneille

Ruokahävikkiteema kannattaa ottaa esille myös oppitunneilla. Ruokahävikistä voidaan keskustella mm. ympäristöopin, biologian, maantiedon tai kotitalouden tunneilla, esimerkiksi osana kestävän kehityksen teemoja.

Kun aihetta käsitellään laajasti ja eri näkökulmat huomioon ottaen, ei huomio kiinnity liiaksi syömisen taitoja opettelevan lapsen tai nuoren syömiseen. 

Aiheen käsittelyyn oppitunnilla löytyy runsaasti eri tahojen tuottamia valmiita materiaaleja ja oppituntisiltäjä, jotka löydät eri ikäluokille jaoteltuna
opetusmateriaalit -osiosta >>

 


 

Image: